Metsähallituksen tutkimusmetsissä Tuusulan Ruotsinkylässä on kolme luontopolkua. Niistä kertyy yhteensä käveltävää noin kymmenen kilometriä. Luontopolut sijaitsevat melko lähellä toisiaan, mutta eivät kuitenkaan aivan samassa paikassa, joten siirtymisiin tarvitaan joko auto tai pyörä.
Lehtikuusenmäen polku
Aloitin Lehtikuusenmäen luontopolusta, joka sijaitsee osoitteessa Maisalantie 209. Navigaattori löytää tänne hyvin. Pysäköintialue on mäen yläpäässä oikealla. Luontopolku alkaa pysäköintialueen toisesta päästä. Täällä on myös opastaulu ja taukopaikka, mutta ne jäävät mäen alapuolelle vähän sivuun luontopolusta.
Opastaulussa kerrotaan paitsi tutkimusmetsistä, myös esitellään kaikki kolme luontopolkua.
Täällä on sekä piknikpöytä että nuotiopaikka. Tosin tällä hetkellä nuotion kohdalla oli lappu, jossa kiellettiin tulen tekeminen metsäpalovaaran vuoksi. Nuotiopaikan vieressä on pieni vaja, jossa on polttopuita.
Paikalla on myös joku rakennus, jonka nimi on Professorin pytinki.
Lehtikuusenmäen polku on helppokulkuista leveää luonnonpohjaista tietä. Osa matkasta kuljetaan hiekkatietä pitkin,
osa taas männynneulasmaton peittämää pehmeää maastopohjaa pitkin.
Opasteita täällä ei ole, muttei niitä juuri tarvitsekaan. Näissä kuvissa näkyvät mustat nuolet eivät liity luontopolkuun vaan vierailuani seuraavana päivänä järjestettyyn pyöräilytapahtumaan. Normaalisti niitä ei siis ole. Lähdin kulkemaan polkua vastapäivään.
Polun pituus on noin kolme kilometriä, mutta siitä on mahdollista kulkea myös lyhyempi versio kääntymällä jommallekummalle vasemmalle johtavista pienemmistä poluista, jotka oikaisevat ympyrälenkin keskeltä.
Alkumatkasta kuljetaan mänty- ja kuusimetsäosuuksien läpi ja saavutaan Tuusulanväylän varteen.
Täällä kuljetaan vähän matkaa autotien suuntaisesti koivikossa. Tässä osassa lenteli paljon perhosia, mutta kuului myös autotien melua.
Takaisin metsään käännyttäessä siirrytään taas havupuiden joukkoon. Eri metsätyypit vaihtelevat matkan varrella ja polun eri osissa on hyvin erilainen tunnelma.
Kun tullaan t-risteykseen, käännytään vasemmalle,
samoin kaikista muistakin kohdista, joissa tie haarautuu.
Loppumatka on sekametsää.
Tietä kuljetaan, kunnes vastaan tulee postilaatikko.
Sen kohdalta käännytään vasemmalle ylämäkeen. Tämä on luontopolun ainoa kohta, jossa maasto ei ole tasaista vaan polulla on puiden juuria.
Mäen yläpäässä ollaan taas polun alussa ja parkkialue on oikealla. Itse jatkoin ylämäestä suoraan leveän polun yli pienemmälle polulle ja sitä pitkin alamäkeen taukopaikalle.
Paratiisinmäen puulajipolku
Seuraavaksi siirryin Paratiisinmäen puulajipolulle. Kartasta katsottuna polun toinen pää on melkein taukopaikan vieressä. Polun ja tien välissä on kuitenkin pieni väli. Tämä väli tarkoittaa sitä, ettei tästä pääse läpi, ainakaan kulkematta pihojen poikki. Tässä kohtaa on kuulemma ollut aikaisemmin parkkipaikka, mutta maa on sittemmin myyty yksityiselle ja luontopolulle pääsee enää toisesta päästä. Lähdin siis autolla sinne.
Luontopolku sijaitsee saman Maisalantien varrella. Ensimmäiseltä luontopolulta käännytään vasemmalle ja ajetaan jonkin matkaa, kunnes tien oikealla puolella näkyy pieni pysäköintialue ja puomi. Auto siis tähän. Tässä kohtaa ei ole mitään opastaulua.
Paratiisinmäen puulajipolun varsinainen luontopolku on vain noin kilometrin mittainen, mutta siihen tulee lisäksi melko pitkä kävely varsinaiselle luontopolulle, joten matkaa kertyy yhteensä noin kolme kilometriä.
Kävellään puomin ohi hiekkatietä pitkin sähkölinjojen ali.
Maisema muuttuu sekametsästä kuusikoksi
ja tien varrella oikealla puolella on joku juhlametsikön muistokivi vuodelta 1998.
Ajattelin jo, että mikä ihmeen puulajipolku tämä oikein on, kun missään ei näy yhtään puulajikylttiä. Lopulta kylttejä alkoi kuitenkin näkyä tien molemmin puolin.
Tie jatkuu kylteiltä alaspäin ja ylitetään oja.
Vähän tämän jälkeen alkaa varsinainen puulajipolku ja täällä on myös opaskyltti. Luontopolku on tässä kohtaa suunnilleen B-kirjaimen muotoinen, joten lähdin kiertämään sitä kahdeksikkona.
Käännyin ensin oikealle
tielle, jonka oikealla puolella kasvaa kuusia ja vasemmalla tammia.
Tämän pätkän loppupäästä löytyy myös saarnia ja jalavaa. Maasto on lehtoa, jossa kasvaa kieloja ja sudenmarjoja. Tämä osa luontopolusta oli oma suosikkini ja oikeastaan ainoa vähän erikoisempi pätkä.
Tässä kohtaa käännyin vasemmalle B-kirjaimen keskiosaan.
Polku on tässä kohtaa kapeampaa ja kulkee loivaan ylämäkeen.
T-risteykseen saavuttaessa käännyin oikealle, jolloin polku muuttui kivikkoiseksi ja lähti kulkemaan alamäkeen.
Nelihaaraisessa risteyksessä luontopolku jatkuu oikealle.
Vähän matkan päässä kääntyy vasemmalle polun toiseen päähän lähtevä polku ja tässä on myös opastaulu.
Polun toiseen päähän voi kävellä, mutta kuten sanottu, siitä ei pääse läpi autotielle. Polun tässä osassa ei ole mitään ihmeellistä.
Polku jatkuu rehevämpään metsään ja melkein heti ollaankin taas B-kirjaimen keskiosan risteyskohdassa.
Käännyin tästä oikealle ja t-risteyksessä vasemmalle ja takaisin kohti pysäköintialuetta. Tämä luontopolku on hyvin rauhallinen. Ketään ei tullut vastaan eikä liikenteen ääniä kuulunut mihinkään osaan reittiä.
Raition reitti
Matka jatkui autolla kolmannelle ja viimeiselle luontopolulle, Raition reitille. Se löytyy osoitteesta Korsontie, Tuusula. Huomaa, että sama tie jatkuu Vantaan puolelle, mutta luontopolku on nimenomaan Tuusulan päässä tietä. Kun Korsontie alkaa, melko heti käännytään vasemmalle parkkialueelle. Kohdassa on myös tienviitta, jossa lukee Raition reitti. Pysäköintialueen toisessa päässä on opastaulu ja puomi, jonka takaa luontopolku alkaa.
Raition reitin pituus on opastaulun mukaan noin kaksi kilometriä, mutta pysäköintialueelta pysäköintialueelle kertyy matkaa noin neljä kilometriä. Täällä on myös hyvät mustikkamaastot ja paljon poimijoita loppukesästä.
Täälläkin kuljetaan leveää hiekkatietä pitkin vaihtelevassa metsäympäristössä.
Matkan varrella on ympäröivästä luonnosta kertovia tauluja, joista osassa on myös QR-koodi, josta saa lisätietoa aiheesta. Melko alussa luontopolkua on vielä toinenkin opastaulu, jossa on reitin kartta. Täälläkin näkyi mustia nuolia, mutta normaalisti niitä ei siis ole.
Raition reitti sijaitsee lentokentän kiitoratojen 1 ja 3 lähestymislinjojen välissä, joten tästä kulki ohi paljon laskeutuvia lentokoneita. Niiden melu kuului hyvin polulle.
Pitkän suoran toisessa päässä on taukopaikka, jossa on piknikpöytä ja opastaulu.
Tästä alkaa rengaslenkki, joka lähtee vasemmalle. Tässä kohtaa on myös viitta.
Polku on täällä kapeampaa, mutta edelleen tasaista ja helppokulkuista.
Risteyskohtaan tultaessa käännytään numerojärjestyksen mukaisesti vasemmalle.
Alue on kuusimetsää ja täällä on useita risteäviä polkuja. Kun pitää mielessä, että kyseessä on rengaslenkki eikä lähde hortoilemaan renkaan ulkopuolelle, pysyy hyvin polulla.
T-risteykseen tultaessa on viitta, jonka mukaan kohde 13 olisi vasemmalla. Kartan mukaan siellä on kuitenkin kohde 11. En lähtenyt katsomaan sitä vaan jatkoin rengaslenkkiä oikealle.
Myös tästä kohdasta käännytään oikealle.
Polku kulkee puron vartta saniaisten keskellä.
Kun tullaan kohtaan, josta pääsee puron yli, käännytään oikealle.
Takaisin taukopaikalle saavuttaessa polku jatkuisi vielä eteenpäin kohteeseen numero 17. Sieltä on myös mahdollista palata autotietä pitkin takaisin pysäköintialueelle. Palasin kuitenkin sen sijaan samaa tietä kuin olin tullutkin.
Kaikki kolme luontopolkua ovat loppujen lopuksi melko samantyyppisiä. Jos haluaa kävellä vain yhden, kannattaa mennä Lehtikuusenmäen luontopolulle. Se on ympäristöltään vaihtelevin eikä tarvitse kulkea samaa tietä edestakaisin. Kaikki kolme sopivat kuitenkin mukavaan, reippaaseenkin metsäkävelyyn. Varsinaista luontopolkutunnelmaa täällä ei ole, mutta metsän rauhaa ja maalaistunnelmaa sen sijaan kyllä.
Lue lisää metsähallituksen tutkimusmetsän luontopoluista Tuusulassa täältä: http://www.metla.fi/metsat/ruotsinkyla/metsapolku/index.htm
Kukkaprojekti
Suopursu (Rhododendron tomentosum) kasvaa nimensä mukaisesti pääasiassa erityyppisillä soilla, kuten rämeillä, rämekorvissa ja kalliosoistumilla. Se on lievästi myrkyllinen, mutta toisaalla sitä on sisältämiensä aineiden vuoksi käytetty hyödyksi monin tavoin, esimerkiksi mausteena. Suopursu on Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka. Tämän kuvan on poikkeuksellisesti ottanut veljeni. Näin itse suopursuja ollessani ryhmän mukana pyöräretkellä, joten en pystynyt ottamaan niistä kuvaa. Onneksi tuore kuva kuitenkin järjestyi ja sain tämänkin kukan mukaan projektiin.
Kotipihlaja eli pihlaja (Sorbus aucuparia) on Suomen luonnonvaraisista puista värikkäin. Pihlajaa tavataan sekä puumaisena että pensasmaisena. Pihlajan marjat ovat syötäviä ja sisältävät runsaasti C-vitamiinia. Kansanlääkinnässä pihalajanmarjoilla on hoidettu kihtiä, munuaissairauksia, suolistovaivoja, keripukkia, ruokahaluttomuutta ja verisuonten kovettumia. Nuoria lehtiä voi käyttää myös salaatissa.
Rönsyakankaali (Ajuga reptans) on aikaisemmalta nimeltään rentoakankaali. Sen kasvupaikkoja ovat rehevät metsiköt, rauniot, pihat, pellot, niityt ja tienvarret.
Lupiinia (Lupinus polyphyllus) esiintyy koristekasvina puutarhoissa ja sieltä karanneena etenkin tienpientareilla ja ratapenkereillä sekä tienvarsiniityillä. Karkulaisena komealupiini on vallannut paikoin suuria aloja maan eteläosissa.
Nokkosen (Urtica dioica) lehtiä käytetään nokkoskeittoon, nokkoslettuihin ja muihin ruokiin pinaatin tapaan. Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Nokkosen varren kuiduista tehdään paperia ja kangasta. Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä.
Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) on Suomen tärkein luonnonmarja. Vuosittainen puolukkasato vaihtelee 180–500 milj. kg paikkeilla. Puolukka viihtyy Suomen metsätyyppiopin mukaan erityisesti valoisissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä. Puolukan lehdillä on myös rohdoskäyttöä. Niistä voidaan valmista teetä, joka tepsii reumavaivoihin, virtsatietulehduksiin sekä verensokerin alentamiseen.
Aitovirna (Vicia sepium) kasvaa lehtomaisissa metsissä, niityillä ja pientareilla. Kasvin nimessä oleva sana aito on peräisin sanan aita murteellisesta taivutuksesta, eikä sillä ole mitään tekemistä virnan aitouden kanssa.
Lähiluonnon lumoa 